Löytyi.

Olen koko elämäni yrittänyt epätoivoisesti rikkoa rajoja, jotka minulle on asetettu. Kun muut eivät enää rajoja minulle asettanut, asetin niitä itse ja lähes pakonomaisesti tein hurjasti töitä päästäkseni maaliin. Maaliin, jota ei koskaan kuitenkaan tullut. Istun nyt juuri tällä hetkellä keskeneräisen maailmani navassa. Terassilla, joka on kesken, jossa maisema on kesken ja silti niin täydellinen.

Minulla on ollut monia tavoitteita, joista en ole saanut kiinni millään. Olen yrittänyt olla parempi ihminen, äiti, opiskelija, työntekijä, yrittäjä, omistaja eläimille... Mutta koskaan en ole pysähtynyt, vaikka syvältä sielusta selvästi sitä vaatimusta on kuulunut. Joskus tosi lujaakin. Olen ajatellut pysähtymisen tarkoittavan muutaman minuutin rauhoittumista. Sen pitäisi riittää minulle, kun se riittää muillekin. Viis siitä, miltä syvällä sielussa minussa tuntuu.

Tänään sen ymmärsin. Istun tosiaan nyt kotona, yksin. Lapset lähtivät, toinen isälleen, toinen mummin ja vaarin kanssa mökille. Ja minä olen yksin. Olen ollut kolme viikkoa kohta lomalla. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Enkä yhtään päivää ole OLLUT lomalla. Olisi pitänyt siivota, mutta ei pysty, kun tulee raivo. Ikinä en ole siivoamisesta tykännyt. En ikinä. Sieluni vaatii perussiisteyttä, mutta koti kaipaisi vähän syvempää kuuraamista, jotta siitä tulisi sellainen. Tänään päätin hyväksyä sen, että koti tulee kuntoon, kun koti tulee kuntoon. Piste.

Minä saan olla. Minä tavoittelen elämää, josta en kaipaa lomaa. Silti lomallakin minä suoritan, puurran ja suoritan lisää. Yritytksen asiat pyörivät mielessä ja eniten pyörii mielessä työasiat. Ne joita varten olen lomalla. En halua enää elää näin.

Minä tarvitsen omaa aikaa. Sitä aikaa, kun saan olla yksin, ajatella, rauhoittua, pohtia, kirjoittaa, meditoida, nukkua... Olla. Minä en ole ollut ikinä. Minä olen mennyt, en ollut. Minä en myöskään tahdo enää mennä töihin, jotka syövät minusta kaiken. Minä en halua antaa itseäni enää työlle. Minulla on oikeus suorittaa vähemmän ja olla enemmän. Minun ei tarvitse vertailla itseäni muihin, vaan minulla on oma polkuni. Minun ei tarvitse vaatia myöskään muilta. Muilla on omat polkunsa.

Minä en halua tehdä töitä 12 tuntia päivässä, paitsi jos itse niin valitsen. Olen tehnyt töitä yrittäjänä vuodesta 2006. En taivu millään tavallisen rivityöntekijän rooliin. Olen työssäni hyvä, olen oppinut paljon itsestäni, työmotivaatiostani, sisäisestä tarpeestani olla läsnä ja tehdä työni hyvin. Mutta minä en saa sille kompensaatiota taloudellisesti, emotionaalisesti, enkä muutenkaan. Minä käyn töissä antamassa itsestäni 110% saamatta samaa takaisin. Ja tähän täytyy tulla muutos.

Olen jo aikaisemmin hakenut puolipäiväistä, vasta lomalta palattuani kuulen, onnistuuko se. Luultavasti ei. Intuitioni sanoo, ettei yritys varsinaisesti halua pitää minusta kiinni, minä olen ongelmallinen mielipiteineni, kehitystarpeineni ja vaativuuteni kanssa. Tavallaan ymmärrän sen, mutta toki sitä on vaikea hyväksyä. Jälleen tullaan siihen, että persoonani on vääränlainen. Opin sen jo varhain ja siitä pitäisi päästä yli. Tosiasia on, että tällä persoonalla, tahdollani, älylläni ja intuitiollani voin olla paljon enemmän, kuin rivityöntekijä yrityksessä, joka sitä ei arvosta. Minä osaan arvostaa itseäni. Osaan rakentaa itselleni työn, josta en tarvitse lomaa.

Turvallisuuden tarpeeni sen sijaan kaipaa tilipussia säännöllisesti. Kun taloudellisesti on käynyt pohjalla, myynyt kotinsa, jotta saa velat maksettua, sitä pelkää taivaan tippuvan niskaan. Todennäköisesti niin ei käy, ja aina tekevälle töitä löytyy, jos nyt sattuisi käymään niin, ettei yrittäjyys toisi vaurautta.

Minä en enää halua lomaa. Minä haluan elämän, jossa jokainen päivä on niin hyvä, ettei lomalle ole enää sijaa.

Sattuma on hassu asia. Juuri tätä kirjoittaessani hieman liikuttuneena sain pomoltani viestin, jossa työvuorotoiveeni käytännössä vesitettiin. Toivoin, että olisin voinut saattaa eskarilaisen kouluun ja lähteä siitä töihin. Sehän ei onnistu, vaan töihin on mentävä klo 7.30 tai 8. Eskari alkaa klo 8.20, josta voisin suoraan lähteä töihin. Aamut olisivat järkevämpiä. Intuitioni sanoo, että nämä kaikki ovat merkkejä, että minun tulisi ottaa lopputili ja vapauttaa energiani aivan toisaalle, mikä olisi toki enemmän kuin tarpeen.

Voi kumpa uskaltaisin.