Väsyttävää lomailua



Kyllä ei sovi meikämandoliinille (:D) tämmönen lomailu. Lapset on kivoja, kun niiden kanssa on säännöllinen päivärytmi, ne ovat hoidossa ja itse saan toteuttaa omia ambitioitani. Kolme karmivan pitkää lomaviikkoa on takana, eikä niistä yksikään ole tuntunut lomalta. Ehkä en tiedä, miltä loman kuuluisi tuntua. Tai ehkä olen viettänyt sitä jotenkin väärin.

Ensin koin, että minulla on vihdoin aikaa opiskella uutta ja tutkia asioita, joihin ei aikaisemmin ole ollut aikaa. Siitä tosin kyllä nautin erityisen paljon. Meditaatio, oma aika, rauhoittuminen, sitä minä tarvitsen.


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unelmia ja toimistohommia

Ei ole krapulaa, ei vapinaa, mutta silti... Unelmointi on ehkä parasta ajanvietettä, mitä olla saattaa. Voisin istua unelmoimassa päivät läpeensä. Harmi, ettei sitä tässä hektisessä ympäristössä arvosteta ollenkaan. Olen nyt päättänyt antaa itselleni päivittäin ajan unelmoida. Millaista olisi, jos saisin elää unelmaelämää? En joutuisi heräämään aamulla kiireeseen, vaan saisin herätä rauhassa ja vaikka katsella pari pätkää lempisarjaa ennen aamupalaa. Tekisin töitä lähellä kotia, ehkä jopa kotona, eläinten kanssa. Voisin pitää vaikka yksilövalmennuksia eläinavusteisesti. Mitä valmentaisin? Unelmointia, taloutta, eläimiin liittyviä juttuja, Osaanhan minä trimmata. Voisin vaikka opettaa ihmisiä trimmaamaan koiriaan. Kursseja eri aiheista. Koirahoitolakin voisi olla kiva. Tai vuokratalli. Eniten haluaisin tehdä hoivatyötä, jossa voisin toimia yhdessä eläimen kanssa, mutta asiakkaan kotona. Voitaisiin mennä mummojen ja pappojen kanssa lenkittämään koiraa, katsomaan lampaita ja hevosia....
Lue lisää

Löytyi.

Olen koko elämäni yrittänyt epätoivoisesti rikkoa rajoja, jotka minulle on asetettu. Kun muut eivät enää rajoja minulle asettanut, asetin niitä itse ja lähes pakonomaisesti tein hurjasti töitä päästäkseni maaliin. Maaliin, jota ei koskaan kuitenkaan tullut. Istun nyt juuri tällä hetkellä keskeneräisen maailmani navassa. Terassilla, joka on kesken, jossa maisema on kesken ja silti niin täydellinen. Minulla on ollut monia tavoitteita, joista en ole saanut kiinni millään. Olen yrittänyt olla parempi ihminen, äiti, opiskelija, työntekijä, yrittäjä, omistaja eläimille... Mutta koskaan en ole pysähtynyt, vaikka syvältä sielusta selvästi sitä vaatimusta on kuulunut. Joskus tosi lujaakin. Olen ajatellut pysähtymisen tarkoittavan muutaman minuutin rauhoittumista. Sen pitäisi riittää minulle, kun se riittää muillekin. Viis siitä, miltä syvällä sielussa minussa tuntuu. Tänään sen ymmärsin. Istun tosiaan nyt kotona, yksin. Lapset lähtivät, toinen isälleen, toinen mummin ja vaarin kanssa mökil...
Lue lisää

Trauma

Sitä aina luulee olevansa menneisyytensä kanssa sujut. Tuntuu, että pikku hiljaa luovuttaa siitä taakasta ja pystyy jättämään sen taakseen. Sitten menet ja yrität keskustella äitisi kanssa. Oi luoja. Minä olen äitini suurin haava ja trauma. Olen lapsettomuuden tulos, adoptiolapsi, jonka piti olla pieni ja vaaleanpunainen. Minä olin iso ja sininen. Tai musta. Mutta kaikkea sitä, mitä minun ei pitänyt olla. Olin kiva siihen asti, kunnes minusta kasvoi minä, sellainen, kuin olen nyt. Iso, kovaääninen, suora ja täynnä elämää ja tunteita. Minä olin rehellisesti sanoen hirveä teini. Se on totta. Mutta olin myös rikkinäinen, hauras ja surullinen. Hylättykin. Muutin pois kotoa 17-vuotiaana, kun vanhempani eivät enää jaksaneet taistella. Jollain ihmeellä minusta tuli kuin tulikin jokseenkin ok ihminen, mutta yhtä asiaa en oppinut. Nimittäin huolehtimaan itsestäni. Minä liikuin huonoissa porukoissa, käytin päihteitä ja vanhempani eivät aina tienneet varmasti, missä olen. Minä en koskaan k...
Lue lisää